Kumppanuus mahdollistaa
enemmän aikaa
omalle ydinliiketoiminnalle

MARTELA
  • Perustettu 1945
  • Henkilöstöä 700
  • Liikevaihto 135 milj. euroa
  • Päätoiminta Pohjoismaissa, Puolassa ja Venäjällä, vientiä myös muihin maihin.
  • Martelalla on Suomessa valtakunnallinen 27 palvelupisteen myyntiverkosto.

Maailmaan parhaat työympäristöt rakennetaan luottokumppanin kanssa

Työympäristöjä kehittävä kotimainen Martela-konserni on alansa johtavia yrityksiä Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita ratkaisuja on ohjannut 70-vuotiaan yrityksen toimintaa aina vahvasti. Kalusteratkaisujen lisäksi Martela suunnittelee ja tuottaa työympäristöihin liittyviä palveluja.

Martelan Suomen ja Ruotsin liiketoiminnasta sekä konsernin tarjoomasta vastaava johtaja Ari-Matti Purhonen kertoo, että yrityksen visiona on luoda uudenlaista tapaa tehdä töitä.

”Martela tekee parhaita työympäristöjä. Olemme monitoimialalla määrittelemässä ja suunnittelemassa työympäristöjä sekä toteuttamassa, huoltamassa ja ylläpitämässä niitä. Tähän liittyvät vahvasti myös toimitukset, asennukset ja muuttopalvelut, johon yhteistyömme VMP:n kanssa pitkälti pohjautuu. Vahvuutemme on, että pystymme yhtenä kumppanina tarjoamaan koko työympäristön elinkaarimallin mukaisesti”, Purhonen kertoo.

Yrityksen yhteistyö VMP:n kanssa alkoi alkuvuodesta 2014. Tätä ennen Martela hoiti tilapäistyövoimatarpeen hallinnoinnin itse Grundell Henkilöstöpalvelut Oy:n kautta.

”Henkilöstövuokraus ja rekrytointi eivät olleet ydinosaamistamme. Lähdimme kartoittamaan strategista kumppania, joka tekee tätä päätyökseen. Asetimme tavoitteet ja kävimme läpi koko markkinan. VMP:n valttina olivat valtakunnallisuus ja aito halu yhteisen, uuden toimintamallin luomiseen. Lisäksi hinnoittelu oli kokonaisuudessaan kilpailukykyinen”, Purhonen kertoo perusteluista kumppanivalinnan takana.

Käytännössä yhteistyö on tuonut merkittäviä resurssisäästöjä ja enemmän aikaa Martelan omaan ydinliiketoimintaan panostamiseen.

”Olemme säästäneet aiemmin rekrytointiin käytettyä aikaa useita päiviä kuukaudessa. Säästynyt aika on voitu allokoida muihin ydinliiketoiminnalle tärkeisiin tehtäviin. Olemme pystyneet vähentämään myös ylitöitä, millä on puolestaan suora yhteys työviihtyvyyteen ja henkilöstön jaksamiseen.”

Kuten muuttobisneksestä arvata saattaa, nopeasti ilmenevät tilanteet ovat toimialalle tyypillisiä. Purhonen korostaa saumattoman yhteistyön merkitystä.

”Isojen joukkojen kasaaminen yhteen lyhyelläkin varoitusajalla on kriittistä. Meillä on VMP:n kanssa toimivat prosessit joilla saamme nopeastikin ammattitaitoisia kavereita keikkoja hoitamaan. Näitä onnistumisia tarvitaan jatkuvasti, jotta palvelu pelaa toivotulla tavalla. Koulutamme myös henkilöstöä valmiiksi, jolloin meille töihin tai keikalle saapuvat VMP:läiset pystyvät toimimaan aivan samalla tavoin kuin kaikki muutkin martelalaiset. He tietävät arvomme ja toimintatavat ja ovat meillä työskennellessään täysverisiä martelalaisia siinä missä muukin talomme väki.”

 

martela_image1
”Kaikkiaan fiilikset VMP-yhteistyöstä ovat hyvät. Kyseessä on meille strateginen kumppanuus ja jatkuvasti kehittyvä prosessi, jota rakennetaan pitkällä tähtäimellä. Mietimme yhdessä, mitkä ratkaisut parhaiten palvelevat nyt ja tulevaisuudessa. Alusta asti olemme tietoisesti lähteneet kehittämään ja luomaan uudenlaista toimintamallia. Olemme todella tyytyväisiä miten sujuvasti olemme päässeet asioissa eteenpäin”, Purhonen toteaa.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö tai tee tilaus.