Tanja L: Kateus on kavala kumppani

tanja_3_17Tuttavan päivitys facebookissa huokuu energiaa ja hyväntuulisuutta. Salilla on käyty ja maisteriopinnot viimeistelty, eikä kello ole vielä edes kahdeksaa aamulla. Itse olen siinä vaiheessa saanut vasta toisen ukkovarpaani peiton ulkopuolelle ja haaveilen litran kahvimukista. Eilisen joogatunninkin jätin laiskuuttani väliin. ÄR-SYT-TÄÄ. Mikä se oikein kuvittelee olevansa?

Toinen some-tuttu hehkuttaa blogissaan uudesta luovasta projektista, jollaisesta olen itse salaa haaveillut uskaltamatta kuitenkaan tuoda ajatuksiani julki. Kateus leimahtaa mielessä ja taas ÄR-SYT-TÄÄ. Mistä tuollakin noita ideoita ja rohkeutta oikein riittää?

Somessa on viime aikoina jaettu uutista ärsyttävimmistä facebook-päivityksistä.

Syy ärsyyntymiseen on pohjimmiltaan usein sama: ei ne päivitykset itsessään, vaan se, miten niihin itse reagoimme. Muiden ihmisten tekemiset ja saavutukset (ja niistä julkaistut some-päivitykset) toimivat peilinä, jota vasten heijastamme omia tekemisiä, haaveita ja sunnitelmiamme. Ne voivat projisoitua kateudeksi ja negatiivisiksi tunteiksi, jotka puolestaan on liian helppo naamioida somessa arvosteluksi, vähättelyksi ja kitkeriksi kommenteiksi.

Ärsyyntyminen siis kertoo enemmän meistä itsestämme kuin muista. Parhaimmillaan tämän oivaltaminen tarjoaa hyvän ja opettavaisen tilaisuuden tarkastella omia tunteitaan ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Luovan alan yrittäjä vertailee itseään usein muihin alalla toimiviin ja heidän aikaansaannoksiinsa. Kilpailu on kovaa ja ohi menneet työkeikat harmittavat pitkään. Pahimmillaan ne herättävät alkukantaisia hylätyksi tulemisen, riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. On tärkeää huolehtia, että nuo tunteet tunnistaa ja käsittelee ajoissa, jotta ne eivät pääse luiskahtamaan liian henkilökohtaiselle tasolle.

Kateuden voi myös kääntää opikseen. Mitä tuo ihminen teki, jotta saavutti haluamansa? Miten voisin itse päästä samaan? Sitten vaan laatimaan konkreettista suunnitelmaa omien tavoitteiden saavuttamiseksi! Kaikki suunnitelmat eivät ole tarkoitettu toteutettaviksi, ja se on ihan ok. Jo niiden pohtiminen suuntaa ajatukset ja energian oikeaan, itselle hedelmällisempään suuntaan. Kannattaa myös pitää mielessä, että vaikka toisen menestys näyttäisi ulospäin järjestyvän kuin itsestään, näin harvoin todellisuudessa on. Menestys vaatii kovaa työtä, sinnikkyyttä ja omiin tavoitteisiinsa sitoutumista

Itsensä vertaaminen muihin on loppujen lopuksi aika turhaa, koska meillä jokaisella on omat vahvuutemme ja erikoisuutemme. Siihen käytetyn energian voi mielummin kohdentaa oman visionsa kirkastamiseen ja vahvistamiseen. Kannattaa pitää hyvää huolta ideoidensa hennoista versoista, sillä menestys ei taatusti tapahdu ilman itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Työhuoneeni seinällä on kortti, jossa lukee “seuraa omaa tähteäsi”. Ajatus on lohdullinen, sillä taivaankannella kyllä riittää tähtiä jokaiselle.

kirjakuva1kirjakuva2

Inspiraatiota ei voi pakottaa, mutta sitä voi houkutella

Tietokoneen näytöllä avautuu tyhjä word-tiedosto ja deadline kolkuttelee kalenterissa. Samalla hetkellä somen koiranpentuvideot vetävät vastustamattomasti puoleensa, tekee mieli lukea se yksi kirjanmerkkeihin ajat sitten tallennettu artikkeli just nyt ja facebookin refresh-nappula käy kuumana jonkun, minkä tahansa, ärsykkeen tai ajatusten ongenkoukun toivossa. Kuulostaako tutulta?

Inspiraatio on kuin luovuuden bensatankki. Silloin kun mittarissa palaa valo tai letku ei vedä, ollaan pulassa. Inspiraatio ei ole pysyvä, vakaa itseisarvo, vaan sitä pitää vaalia ja ruokkia säännöllisesti. Joskus tosin tuntuu, että inspiraatio on täysin kiinni planeettojen asennoista ja muista tähtitieteellisillä elementeillä mitattavissa olevista asioista.

On lohdullista tiedostaa, että vaikka inspiraatiota ei voi pakottaa, sen todennäköisyyteen voi silti vaikuttaa. Inspiraatioon voi valmistautua, sitä voi houkutella luokseen monilla keinoilla. Sen edestä voi raivata esteitä pois, jotta se pääsee tulvimaan vapaasti aikanaan. Sille voi jättää tietoisesti tyhjää tilaa ajatusten ympärille esimerkiksi suuntaamalla ne hetkeksi toisaalle.

Ja joskus – vaikka inspiraatio ei osoita merkkejä olemassaolostaan – on vain ryhdyttävä hommiin ja toivottava, että se liittyy seuraan jossain vaiheessa.

Yksi keino houkutteluun on miettiä paikkoja ja tilanteita, joissa olet aiemmin inspiroitunut. Mitä olet tehnyt – ja vielä tarkemmin– ajatellut inspiraation hetkellä? Itse tunnistan helposti seuraavat:

  1. Metsät. Minulle lyhytkin kävely metsän keskellä on sama, kuin laittaisi henkisen pääoman virtalähteen laturiin kiinni.
  2. Suihku. Veden eteenpäinpyrkivä liike pistää ajatuksetkin soljumaan.
  3. Fyysinen, mekaaninen tekeminen ja rytmi. Juoksulenkki tai käsin tiskaaminen. Kun keholle antaa fyysistä puuhaa, johon keskittyä, vapautuu inspiraatiolle tilaa mielen prosesseissa.
  4. Kirjoittajana minua hävettää se, kuinka vähän ehdin lukemaan muiden kirjoittamaa tekstiä. Kirjoittajana myös tiedän, että lukeminen on yksi parhaista tavoista ylläpitää ja rikastuttaa omaa kielellistä osaamista, innostua ja inspiroitua sekä sukeltaa toisten luomiin maailmoihin, joiden rajat sijaitsevat kaukana oman mielikuvituksen ulkopuolella.

Vuoden vaihtuessa päätin tehdä asiaan muutoksen: vuoden 2017 aikana lukisin vähintään 52 kirjaa. Mainostin projektia instagram-tililläni, koska ajattelin kevyen julkisen paineen avittavan projektin toteutumista. Aion vuoden aikana lisätä kuvan jokaisesta lukemastani kirjasta hashtagilla #52kirjaa.

Tähän mennessä lukusaldo on jo enemmän kuin viime vuonna yhteensä (puolustaudun tenttikirjojen paksuudella). Vietimme pari viikkoa Thaimaassa ja loman aikana pääsin hyvään vauhtiin lukemisen kanssa. Auringon, merenaaltojen ja samettisen rantahiekan keskellä inspiraatiotankki tuntui täydentyvän monilla muillakin tavoin.

Asioita, joita olen oppinut yrittäjyydestä

elo_profiili (2)Tammikuun puolivälissä tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun levitin siipeni ja heittäydyin vapaapudotuksella freelancer-yrittäjän arkeen. Olin haaveillut kokopäiväisen yrittäjän elämästä jo paljon aiemmin, mutta vakaa ja taloudellisesti turvattu päivätyö sai lykkäämään tuota haavetta aina vaan eteenpäin. Tuotannollisten ja taloudellisten syiden lempeällä avustuksella seisoin irtisanomisilmoitus kädessäni ja päätin: en lähde hakemaan uutta päivätyötä, vaan nyt on minun hetkeni katsoa, mihin pystyn.

Aloitin yrittäjyyteni käytännössä nollasta, ilman valmiita säännöllisiä asiakkuuksia tai toimeksiantoja. Samaan aikaan hain takaisin opiskeluoikeuteni Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin koulutusohjelmaan, jonne olin päässyt sisään jo pari vuotta aiemmin. Opinnot tarjosivat pehmeän laskupinnan, jonka turvin voisin tunnustella ja rakentaa omaa työuraani. Ne vaativat tarkkaa ajankäytön suunnittelua, mutta toivat mukanaan monia projekteja, kontakteja ja portfoliomateriaalia, joista on sittemmin ollut hyötyä työnhaussa.

Nyt on hyvä hetki tehdä pieni katsaus siihen, mitä kuluneet kaksi vuotta ovat minulle opettaneet:

Yrittäjän elämä on jatkuvan epävarmuuden sietämistä. Olet onnekas jos tiedät, mitä teet kahden viikon tai kuukauden päästä. Tulevaa ei voi tarkkaan suunnitella, mutta siihen voi varautua. Kun rahaa kilahtaa tilille, maksa laskut pois heti. Varaa aikaa myös itsestä huolta pitämiseen sekä luovuuden ja inspiraation ruokkimiseen. Liikunta tuo hyvää oloa ja auttaa tasoittamaan mielen mutkia myös raskaimpien stressin vuoksi valvottujen öiden aikana. Olen oppinut tämän kipeästi kantapään kautta – liian monta kertaa.

Aseta tavoitteita ja luota visualisoinnin voimaan. Millainen olisi ihanteellinen työpäivä puolen vuoden kuluttua? Kenen kanssa ja minkä asioiden parissa tekisit silloin töitä? Tarkastele, minkälaisia mielikuvia siihen liittyen nousee esiin? Jos tavoite tuntuu liian kaukaiselta tai hankalalta saavuttaa, pura se pienempiin osiin. Mitä voisin tehdä tavoitteeni eteen tänään, mitä ensi viikolla?

Ole aktiivinen, sinnikäs äläkä pelkää puhelinta. Kukaan ei tule hakemaan sinua kotoa töihin eikä työtarjoukset kilahda sähköpostiin vain sohvalla haaveilemalla. Niin lattealta kuin se kuulostaakin, mutta “yrittänyttä ei laiteta”. Ei-vastaus saattaa muuttua kyllä-vastaukseksi nopeammin kuin uskotkaan. Aloittaessani kirjasin listan kaikista niistä yrityksistä ja tahoista, joille haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä. Nyt huomaan jo osan niistä toteutuneen ja tuoneen mukaan uusia, yllättäviäkin tilaisuuksia.

Muista tukiverkoston tärkeys. Raivaa kalenteriin tilaa myös perheelle ja ystäville ja varaa aikaasi niille, joiden seura tuntuu eheyttävältä, inspiroivalta ja turvalliselta. Joskus ystävän kanssa jaettu viinipullo ja vedet silmissä naurettu (tai itketty) ilta maksaa itsensä kymmenkertaisesti takaisin.

Tuunataanko työtä?

lumikukka_joulukuuSosiaalisen median kanavilla surffaillessa ei ole voinut olla huomaamatta, että kuluneen vuoden nouseva trendi työelämässä on työn tuunaaminen. Tällä tarkoitetaan keinoja ja käytäntöjä, joilla työtään muokkaamalla työntekijä voi kohentaa työnsä mielekkyyttä ja omaa innostustaan. Nykyisin yhä useammalla onkin mahdollisuus vaikuttaa työn tekemisen tapoihin, joskin työnantaja toki yhä määrittää sen, mitä, missä ja miten työtä tehdään.

Alkuvuodesta julkaistun tutkimuksen The Consequences of Job Crafting: a Three-Wave Study (Vongt, Hakanen, Brauchli, Jenny & Bauer) mukaan tuunaaminen lisää sitoutumista työhön, mikä puolestaan lisää työskentelyn tehoa, innovatiivisuutta ja tuottavuutta – työtekijän terveydestä ja hyvinvoinnista puhumattakaan. Tuunauksesta voi olla apua niin työuupumukseen, stressiin kuin motivaatio-ongelmiin.

Pienyrittäjän näkökulmasta tarkasteltuna työ ja sen tekemisen tavat ovat jo lähtökohtaisesti vapaammat ja itsenäisemmät kuin monen palkkatyössä olevan. Työn tuunaaminen keskittyy enemmän oman itsensä johtamiseen. Koskaan ei voi liikaa työstää ja pohtia niitä prosesseja, joilla suunnittelee ja käsittelee esimerkiksi omaa ajankäyttöä (ja valitettavan usein sen pettämisestä syntyvää kiireen tuntua ja stressiä), jatkuvan epävarmuuden kanssa elämistä, taloudellista epävakautta ja muita freelancerille tuttuja haasteita.

Freelancerin työssä myös oman osaamisen jatkuva kehittäminen, uudistuminen ja itsensä ylittäminen on merkittävässä roolissa. Tällä alueella sitä tuunattavaa vasta riittääkin.

Kun arki on hektistä ja hyppii projektista toiseen, on sen keskellä harvoin aikaa pysähtyä miettimään omaa suhdettaan työntekoon. Toisaalta usein jo pelkkä oman tekemisen tietoinen tarkastelu riittää avaamaan tuoreita näkökulmia ja johdattaa ajattelemaan omaa työtään uusin silmin. 

Tietokirjailija ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen kehoittaa kytkeytymään työn merkitykseen, koska turhautuminen johtuu monesti siitä, että unohtaa, mihin itseä suurempaan oma työ liittyy.

Ehkäpä raivaankin joulukuun deadline-kaaoksen lopuksi aikaa kehityskeskustelulle, jossa pohditaan seuraavia kysymyksiä: Miten voisin vahvistaa merkityksen tunnetta työssäni? Keille kaikille se, mitä saan aikaan, on merkityksellistä? Mitä suurempaa asiaa oma työni edistää? Keskusteluun pyydän mukaan parhaan esimieheni ja johtajani: itseni.

Kun keskustelu on käyty, on aika hellittää hetkeksi ja levätä joulunpyhät. Tai vaikka vuoden vaihteen yli, siihenhän minulla pienyrittäjänä on mahdollisuus. Ilman suunnitelmia vietetty joutenolo – se jos mikä on työn tuunaamista parhaimmillaan!

Liikuta nenää!

nenapaivakoira

Minussa on aina asunut keskisuuri maailmanparantaja. Jo teininä olin mukana paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa, jaoin flyereita ja osallistuin keräyksiin milloin minkäkin aiheen hyväksi. Aikuisiällä maailmanparannusvimmaan on tullut hivenen skeptinen sävy: huomaan usein epäileväni, meneekö apu oikeasti sinne, minne se on tarkoitettu. Olemme puhuneet asiasta paljon kaveripiirin kesken ja kevyesti yleistäen voisin väittää, että valtaosalla suurin syy olla osallistumatta hyväntekeväisyyteen ei ole pihiys, vaan huoli siitä, että apu ei koskaan löydä perille. Hyväntekeväisyys tuntuu etäiseltä; ihan kuin se olisi jotain, joka tapahtuu jossain muualla.

Tästä syystä olen keskittänyt oman osallistumiseni hyväntekeväisyyteen eläinsuojeluun, tarkemmin sanottuna rescuekoira-järjestöille, joiden toiminta on avointa, läpinäkyvää ja reaaliaikaisesti seurattavissa sen suhteen, miten lahjoitusvarat käytetään tai minne ne päätyvät. Merkittävimmät avustuskohteeni nukkuvat parhaillaan kuononpäät väpättäen olohuoneen sohvalla.

Vuosittainen Nenäpäivä-kampanja pyörii parhaillaan tätä kirjoittaessa. Pakko myöntää, että vielä jokin aika sitten en ihan tarkalleen tiennyt, mitä Nenäpäivällä tarkoitetaan. Jotain hyväntekeväisyyttä se taisi olla? Tulee mieleen Nenäpäivä-kirja, olisko sillä jotain tekemistä asian kanssa? Ja ne punaiset nenät muistan tietenkin.

Jos Nenäpäivä-speksit ovat hukassa, niin kerrataan lyhyesti: Nenäpäivä on Nenäpäivä-säätiön järjestämä kampanja, joka hankkii varoja maailman lasten auttamiseksi. Lue lisää osoitteesta www.nenapaiva.fi

Nenäpäivä-sivuilla kerrotaan, että haavena on Suomi, jossa jokainen auttaisi maailman lapsia saavuttamaan ihmisarvoisen elämän. Keräystuotoilla edistetään muun muassa lasten oikeuksia, terveyttä, hyvinvointia, koulutusta ja turvallisuutta esimerkiksi Afrikassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Aasiassa.

Perinteiset keräyslippaat ovat hyvä ajatus, mutta harva kuljettaa nykyisin kolikoita mukanaan. Tutustuin tarkemmin Nenäpäivä-kampanjan sisältöön ja ilahduin monista erilaisista mahdollisuuksista auttaa. Tarjolla on Nenäpäivä-tuotteita, ohjelmia, some-kanavia, reseptejä, yhteisöllisyyttä ja jopa lähikaupasta voi ostaa aineksia arkiruokaan ja samalla kerryttää Nenäpäivä-tuottoa. Kuten kampanjasivustolla todetaan: jotta jokainen auttaisi. Tarkoittaa toisin sanoen sitä, että tapa auttaa olisi helposti jokaisen arjessa läsnä. Tässä on mielestäni onnistuttu loistavasti.

Tänä vuonna varsinaista Nenäpäivää vietetään 11.11, jolloin Nenäpäivä huipentuu Ylen Nenäpäivä-liveohjelmaan. Taidamme seurata sitä myös, yhdessä koirien kanssa sohvalta käsin.

(Osallistuin tänä vuonna antamalla kolikoita Nenäpäivä-keräykseen ja ostamalla K-kaupan nenäpäivätuotteita. Olisin ostanut sen nenänkin, mutta kuten kuvasta näkyy, sellainen löytyy meidän taloudesta jo valmiiksi.)

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.”

syksynsavyt_tanja_lokakuu

Näin sanoi itse Mahatma Gandhi. Kesällä toteutimme suuren elämänmuutoksen ja muutimme pois Helsingistä. Vuosien maanit… anteeksi keskusteluiden jälkeen sain myös umpihelsinkiläisen aviomieheni lopulta innostumaan asiasta. Palasin takaisin sinne, mistä alunperin lähdin 16 vuotta sitten. Kehäkolmosen ulkopuolelle, maakuntaan, pöndelle.

(Pölhölään, kuten eräs kotikaupungissamme aikoinaan opiskellut ystävämme totesi. Hänellä ei ilmeisesti ole aikomustakaan muuttaa takaisin.)

Muuttopäätökseen vaikutti moni asia. Yksi niistä oli unelmiemme asunto. Sellainen, johon meillä ei olisi Helsingissä ollut kuunaan varaa. Asumiskustannuksista kertyy kuukausitasolla reilusti säästöä aiempaan verrattuna. Silti asumme nyt väljemmin ja mukavammin kuin vielä keväällä olisimme voineet kuvitellakaan.

Toinen syy oli seudulle juurtunut suuri sukuni. Tuntuu hyvältä olla taas “omiensa” joukossa ja pyytää äiti kahville ilman, että asiasta tarvitsee sopia viikkoja etukäteen ja juna-aikatauluja tuskaillen.

Vaikka työprojektit ovat pysyneet ennallaan, tuntuu tekemisen tahti nykyisin erilaiselta. Oman työhuoneen isoista ikkunoista ulos tuijottaessani huomaan tiputtaneeni kiireen tunnun ja siitä ahdistumisen pois muuttokuormasta ja jättäneeni ne Helsinkiin.

(En syytä tästä pelkästään Helsinkiä. Hidas hämäläisyyteni vain tuntui kompastelevan usein jalkoihinsa pääkaupunkiseudun hektisyydessä. )

Ajatus siitä, että luovan alan työt keskittyisivät vain pääkaupunkiseudulle, tuntuu nykyisessä nopeiden verkkoyhteyksien, skypepalavereiden ja somekanavien toimintaympäristössä hieman vanhentuneelle. Asiat hoituvat ja tiedostot liikkuvat verkon välityksellä. Tarvittaessa VR tai Onnibus kuljettaa kivuttomasti tunnissa stadiin.

Fyysinen muutto tekee tilaa myös sisäiselle muutokselle ja uusille aluille. Tuntuu, että nyt on hyvä hetki tarkastella ja päivittää sitä, kuka olen, mitä teen ja mihin tähtään.

Uusi paikkakunta voi parhaimmillaan tarjota myös kokonaan uusia työmahdollisuuksia. Kyse on enemmänkin asenteesta ja siitä, kuinka avoimin mielin uudet ihmiset, tapahtumat ja tilanteet ottaa vastaan.

Muutamia viikkoja sitten koin tämän itse omakohtaisesti sattuman kautta. Myin muuton yhteydessä ylimääräiseksi jäänyttä omaisuuttani paikallisella fb-kirpparilla. Sovin erään ostajan kanssa treffit kaupungille, ja jäimme juttelemaan hetkeksi. Tämän tapaamisen seurauksena en ollut pelkästään yhtä myytyä laukkua, vaan myös yhtä uutta kontaktia ja potentiaalista työprojektia rikkaampi.

Päiväni yrittäjänä

tanja_yrittajanpaiva1

Maanantaina 5.9. vietettiin valtakunnallista Yrittäjän päivää. Sen innoittamana jaan teille nyt otteita yhden pienyrittäjän päivästä:

7.30 Herään miehen herätyskellon soidessa. Lueskelen kännykällä uutisia ja fb-päivityksiä kunnes lopulta kampean itseni ylös sängystä ja kietoudun villatakkiin. Syksyinen viileys tuntuu jo vanhan talomme makuuhuoneessa.

Aamut sujuvat rutiinilla: kahvi tippumaan, koirille ruokaa ja sanomalehti postilaatikosta. Teen aamiaiseksi kaurapuuroa omenasoseella ja uusinta “hurahdustani”, itsepuristettua hedelmä-vihannesmehua.  Aamupalan jälkeen lähden koirien kanssa kävelylle, syysaamun kirpeys tervehtii jo heti ovella.

9.30 Nappaan vielä kupin kahvia mukaan ja istahdan työhuoneeseeni läppärin eteen. Vastailen meileihin, selailen kalenteria ja kirjaan muistivihkoon ylös alkavan viikon työlistoja ja muistettavia asioita. To do -listat auttavat minua saamaan kokonaiskäsityksen työtilanteesta ja keskittymään paremmin aina sillä hetkellä käsillä olevaan projektiin.

10.30 Verottaja on jättänyt terveisensä postilaatikkoon. Tarkan euron naisena olin toki etukäteen laskenut saavani palautuksia, mutta silti summa ilahduttaa positiivisesti. Joulukuu turvattu! Viime aikoina kovasti keskustelua herättäneet YEL-maksut kirpaisevat lompakossa joka kuukausi, joten se lohduttaa hieman, että ne huomioidaan kokonaisverotuksessa.

11.00 Puhelinpalaveri. Käymme läpi minulta tilattuun artikkelisarjaan liittyviä yksityiskohtia. Olen mielissäni; aihe on mielenkiintoinen ja palkkio tukevoittaa mukavasti syksyn uhkaavan ohueksi jäävää kassavirtaa.

12.30 Yrittäjän päivän kunniaksi päätän höllätä kukkaron nyörejä ja lähteä ulos lounaalle. Pienyrittäjyys on vaikuttanut omiin kulutusvalintoihini: suuren kahvilaketjun sijaan valitsen lounaspaikaksi pienen yksityisen lounaskahvilan, koska haluan tukea muita yrittäjiä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Veronpalautuksista huojentuneena käyn lounaan jälkeen sovittelemassa uusia silmälaseja, edellisten hankinnasta onkin vierähtänyt jo 7 vuotta.

tanja_yrittajanpaiva214.00 Editoin kirjoittamaani artikkelia toimituksen muutosehdotusten mukaiseksi. Mielessäni on pyörinyt uusi liiketoimintaidea, jota innostun luonnostelemaan hieman muistivihkoon.

16.00 Raskaan lounaan jälkeen ajatukset takkuavat ja juutun someen surffailemaan. Lopulta laitan läppärin kiinni ja päätän omistaa iltapäivän muille asioille. Laulatan pyykkikonetta ja siivoan sekä pussitan viikonloppuna keräämäni puolukat pakkaseen. Koiratkin kaipaavat jo lenkille.

19.00 Kauppareissu tehty ja illallinen uunissa. Sen jälkeen istahdan vielä koneelle kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta.

21.30 Sohvan, miehen kainalon ja Netflixin uutuussarjan houkutus käy liian suureksi. Pimeä syysilta tuntuu rauhoittavalta ja sytytän sohvapöydälle kynttilöitä. Pienyrittäjän elämä on jatkuvaa epävarmuuden sietämistä, joten sen vastapainona omannäköinen arki ja pienet asiat – kynttilät ja ulos kuivumaan nostettu pyykki – auttavat säilyttämään mielen positiivisena ja luottavaisena sekä keskittämään energiansa vastoinkäymisten sijasta hyviin, eteenpäin suuntautuviin asioihin.

Kun lomailu käy työstä

simpukkamandala (2)

Elokuun alku tarkoittaa monille loman loppua. Arki asettuu taas tuttuihin uomiinsa ja ajatukset kääntyvät hiljalleen syksyyn. Osalle se tarkoittaa valitettavasti samalla paluuta työhön, jossa ei viihdy. Mielen sopukoissa viiltää haikeus – seuraavaan lomaan tuntuu olevan ikuisuus.

Yrittäjä ei lomaile koskaan, sanotaan. Tavallaan tämä on totta, sillä kun tekee itselleen töitä 24/7, on työhön liittyvistä asioista hankala päästä täysin eroon edes mökkilaiturin nokassa. Kun ei ole turvattua päivätyötä, johon palata, vastuu tulevan syksyn aikatauluista ja toimeentulosta jyllää mielessä kesähelteilläkin.  

Oma kesälomani on kulunut muuttorumban ja paikkakunnan vaihdoksen merkeissä. Puhun “lomailusta”, koska hetkittäin se on ollut olosuhteiden pakottamaa; uuteen kotiin ei ole vielä asennettu toimivaa nettiyhteyttä ja läppärin virtapiuha on jossain muuttokuorman seassa. Olen yrittänyt ottaa nämä pakolliset pysähdykset tarpeellisena irtiottona ja hyvällä omallatunnolla pyörähtänyt kirppareilla, lähtenyt mustikkametsään tai vaan istunut pihakeinussa auringonlaskua tuijottamassa.

Myönnän; syyllisyydentunne muistuttelee hetkittäin tekemättömistä töistä. Pari kesälle aikatauluttamaani juttua on viivästynyt, mutta toisaalta vahinko ei ole suuri, koska niitä kaipaavat asiakkaatkin ovat olleet lomalla.

Moni laatii lomasuunnitelmia jo aikaisin keväällä. Neljään viikkoon halutaan mahduttaa monenkirjavia mökki- ja festarireissuja, uusia kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä – sitä kuuluisaa joutenoloa unohtamatta. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei lomailu mene suorittamiseksi. Toisinaan on ihan ok (ja levon kannalta välttämätöntäkin) kieltäytyä kyläilykutsusta tai hakea tuoreet kanttarellit valmiiksi poimittuina lähikaupan myyntikojusta.

Itse rentoudun parhaiten tekemällä. Rannalla makoilu on toki ihanaa, mutta jaksan sitä maksimissaan kaksi päivää; sitten jalat käyvät levottomiksi, kirjaan keskittyminen herpaantuu ja ajatukset karkailevat ohi lipuvien pilvien matkaan. Toisaalta kun henkiset akut latautuvat, pulpahtelee pintaan uusia ideoita, muistivihkon sivut täyttyvät tajunnanvirrasta ja rantahiekkaan syntyy simpukoista rakennettu mandala – luovan yrittäjän energia löytää kyllä aina kanavansa.

Kun saa tehdä asioita, joita vilpittömästi rakastaa ja kokee itselleen tärkeäksi, ei arki tunnu tahmealta (toki poikkeuksiakin on) vaan sellaiselta, ettei siitä oikeastaan tarvitse tai edes halua ottaa lomaa. Yrittäjän vapautta on se, että halutessaan voi sisällyttää pienen hetken lomaa jokaiseen viikkoon.

Ja jos työhön paluu tuntuu puiselta niin ehkä nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään mitä omassa elämässäsi voisit tehdä toisin, jotta seuraavalta lomalta palaisit työhön, jossa oikeasti viihdyt? Ja ennen kaikkea; millaista elämää haluaisit elää lomien välissä?

Ole tarkkana, mitä haaveilet

syreeniKesäkuun ensimmäisenä lauantaina juhlittiin valmistujaisia ja uusia valkolakkeja painettiin päähän tuhansittain. Omista lakkiaisistani on kohta jo 20 vuotta (!) aikaa ja edelleen muistan tuon hetken kirkkaasti. Tunteet ailahtelivat jännityksestä huojennukseen ja riemun kautta pieneen ylpeyteenkin. Peilistä katsoi meikkaajan käsittelyssä aikuiseksi muuttunut nainen, juhlamekko oli (jälkikäteen kuvista katsottuna) hitusen liian lyhyt mutta mitäpä sen väliä kun juhla-ilta oli lämmin, kesä vasta alussa ja edessä olevan elämän mahdollisuudet poreilivat sielussa saakka.

Lukion jälkeen pidin välivuoden ja mietin seuraavia askelia marketin kassamyyjänä. Polku oli jo viemässä Tampereelle jalkinesuunnittelijan opintoja kohti, mutta rakkaus – tai siksi sitä silloin kuvittelin – sai jättämään opiskelupaikan, asunnon ja silloisen poikaystävän ja johdatti Helsinkiin. Ja jos onkin miehet matkan varrella vaihtuneet, niin ovat myös urasuunnitelmatkin! Vuosien mittaan minusta on pitänyt tulla kuvataiteilija, parturi-kampaaja ja media-assistentti. Näiden sijaan minusta on tullut mainosalan ammattilainen, tiedottaja, koira-ohjaaja ja kohta pian myös medianomi. Muutamia hutiaskeleita lukuun ottamatta tunnistan oman elämäni lankakerästä punaisen langan ja huomaan sen kulkeneen hyvin pitkälle mielenkiinnon kohteitteni ja intohimojeni viitoittamaa tietä. Seuraava määränpää ei vielä näy mutkan takaa, mutta tunnistan sen varmasti sitten, kun se osuu kohdalle.

Lapsuuteni ystäväkirjoissa oli rivi, jossa kysyttiin unelma-ammattia. Muistan kirjoittaneeni siihen kirjailija, mainostekstien kirjoittaja ja eläinlääkäri. Jälkimmäinen oli haaveissani aina ylä-astevuosille, jolloin vietin kaikki tet-harjoittelujaksoni paikallisen eläinlääkärin opissa. Tämä haave kaatui lukion fysiikan ja kemian pitkään oppimäärään. Ystäväkirjan keskimmäinen ammatti tavallaan toteutuikin, kun suoritin mainosalan ammattitutkinnon ja työskentelin pari vuotta mainostoimistossa sisällöntuottajana. Ja jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, saattaa elämänmittainen haaveeni kirjailijan urasta toteutua jo ensi vuoden aikana.

Aikuisena huomaan opiskelun olevan jollain tasolla syvempää. Eletty elämä on jättänyt tarttumapintaa, jota vasten kaikkea uutta oppimaansa voi tarkkailla ja lopulta asetella kohdalleen. Laimea sanonta “opiskelusta itseään varten” on saanut merkityksen ja muuttunut todeksi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän janoan uutta tietoa ja nautin tietotaito-varallisuuteni kasvattamisesta.

Journalismin koulutuksen loppusuora häämöttää edessä ensi vuonna. Jo nyt jään kiinni itselleni erilaisten jatko-opiskelukuvioiden suunnittelusta. Omiin unelmiinsa pitää ja kannattaakin sitoutua, mutta on vapauttavaa ymmärtää, että minun ei tarvitse vieläkään tietää tai päättää, mikä minusta tulee isona!

Kesäduunissa

kesakukkia2 (2)

Kesätöiden haku on käynyt tämänkin kevään mittaan kiivaana. Journalistiopiskelijoiden keskuudessa on tyypillistä, että työhakemuksia kesätoimittajiksi lähetellään jo joulukuussa. Monelle uransa alussa olevalle toimittajalle kesätoimittajan pesti on hyvä – ja nykyisessä työtilanteessa melko lailla ainoa – tilaisuus saada jalkaa suuren mediatalon oven väliin.

Itse mietin jo toissa syksynä, etten jaksa istua koko kesää sisällä koneen ääressä. Kaipasin ulkoilmaa, aurinkoa ja fyysistä työtä. Tein lähipiirin mielestä melko radikaalin ratkaisun ja hain töihin kesäpitäjämme torille kukka- ja taimimyyjäksi. Kokemus oli kaikinpuolin positiivinen (joskaan rikastumaan torihommilla ei pääse) ja nyt aloitankin kukkamyyjänä jo toista kesää. Sadepäivinä siirryn kukkatiskiltä luontevasti takaisin läppärin ääreen ja kirjoitan. Mielestäni varsin toimiva yhdistelmä!

Monenlaisia kesätöitä on mahtunut nuoruusvuosien varrelle. Kesiä mansikkamaalla en muistele niin kaihoisasti, se jos jokin oli rankkaa työtä. Tuntipalkka taisi olla 18 markkaa, eli nykyrahassa n. 3 euroa. Kuka nousisi sillä hinnalla nykyisin edes sängystä ylös?

Parhaat kesäni vietin erään kanta-hämäläisen kartanon hevostallilla. Hevostyttö henkeen ja vereen oli onnensa kukkuloilla lapatessaan aamuisin lantaa kotikärryihin ja mitä parasta –siitä vielä maksettiin. Yöpymiset yksin vanhan kartanon yläkerran vinttikammarissa saivat tosin mielikuvituksen laukkaamaan ja yöunet taisivat jäädä aika vähäisiksi.

Torimyyjän hommissa on monta hyvää puolta. Torilla tapaa pääsääntöisesti hyväntuulisia ihmisiä, sillä kukapa sitä kiukkuisena kukkakaupoille lähtisikään. Aamusta saapuvat mummot, puolen päivän jälkeen kesämökkiläiset. Kenelläkään ei ole kiire ja naapuripizzerian pyörittäjä tuo kahvia ilman pyytämistä. Useampikin asiakas muistaa minut viime kesästä ja kyselee kuulumisia. Olen oppinut paljon erilaisista kukista ja niiden ominaisuuksista. Pystyn puhumaan sujuvasti eri lajien kasvupaikoista ja –ajoista, vaikka aloittaessani en juuri tunnistanut orvokkia ja petuniaa toisistaan.

Nykyisin kaveripiirissä naureskellaankin jo hyväntahtoisesti sille ajatukselle, että yli kolmekymppisellä voi olla kesäduuni. Naureskelen mukana, sillä olen ylpeä duunistani ja siitä, että olen uskaltanut tehdä omien valintojeni kautta elämästäni oman näköistä. Keikkaluonteiset työpätkät sopivat hyvin pienyrittäjän kalenteriin ja tuovat mukavasti lisävahvistusta lompakkoon, kyse on vain siitä, miten oman ajankäyttönsä järjestelee. Ja toisinaan on avartavaa tehdä jotain aivan muuta kuin mitä yleensä.

Kuittikaruselli käynnissä

viheroksa3_8024Jälleen on koittanut se aika keväästä, kun yhdessä jos toisessakin työhuoneessa tai kotitoimistossa pyyhitään epätoivon nostattamia hikipisaroita otsalta: vero-ilmoituksen viimeinen jättöpäivä lähestyy. Kuittikaruselli pyörähtää käyntiin ja kadonneita tositteita etsitään laukunpohjilta ja sukkalaatikoista yötä myöten.

Fiksu pitää kuitit järjestyksessä omassa kansiossaan, skannaa ja arkistoi ne saman tien eikä vasta viimeisenä mahdollisena päivänä. Itse en valitettavasti kuulu tähän joukkoon, vaikka joka kerta vannon ja vakuutan, että tästä lähtien muutan tapani. Yleensä unohdan asian jo ennen seuraavaa yritykseni nimissä tehtyä hankintaa.

Nykyisin vero-ilmoituksen täyttäminen ja palauttaminen on tehty helpoksi, sähköisesti tietenkin. Ei enää paniikinomaista viime hetken jonottelua verotoimistossa kelloa ja vuoronumerotaulua vilkuillen. (Sadan muun mattimyöhäisen kanssa jonottaessa on tosin lohdullista huomata, ettei ole ainoa, joka jättää aina asiat viime tippaan.)

Yksi suositeltava vaihtoehto on jättää yrityksen/toiminimen vero-ilmoitus kirjanpitäjän täytettäväksi. Hyvä kirjanpitäjä todellakin maksaa itsensä takaisin säästetyssä ajassa ja vältetyissä hermoromahdusten määrässä. Digitalisoitumisen myötä myös kirjanpitoaineisto liikkuu nykyisin sähköisesti ja etäisyydet menettävät merkityksensä. Joten kun hyvä kirjanpitäjä osuu kohdalle, olkoonkin toisella puolella Suomea, kannattaa hänestä pitää kynsin ja hampain kiinni. Hyvä kirjanpitäjä on aina askeleen edellä, ehdottaa ratkaisuja ja haluaa auttaa asiakkaastaan, siitäkin huolimatta että pienyrittäjän kirjanpito ja tilinpäätös olisikin vain pieni puro kirjanpitäjän kassavirrassa.

Itse en ole ollut niin onnekas kirjanpitäjän suhteen ja etsin vielä sitä oikeaa. Mitta tuli täyteen, kun nykyinen kirjanpitotoimistoni unohti tehdä alv-ilmoitukseni ajallaan. Laskun he kyllä muistivat lähettää.

Oman toiminimen juuri perustaneille tai sellaista suunnitteleville suosittelen lämpimästi kirjanpidon peruskurssia. Kursseja tarjoavat muun muassa monet yrittäjäjärjestöt, usein jopa maksutta. Yhden päivän tai muutaman tunnin tietoisku ovat ajallinen sijoitus, josta on taatusti kiitollinen myöhemmin.

Taloushallinnon perusteiden ymmärtäminen hyödyttää varmasti myös työsuhteessa olevaa. Palkkakuitin kryptiset merkinnät aukeavat ihan eri tavalla, kuin ymmärtää mistä vaikkapa eläkevakuutusmaksu koostuu. Myös yritysverotukseen tutustuminen laajentaa ymmärrystä. Palveluiden, esimerkiksi sen kirjanpitäjän tai kampaajan, hinnoista purnatessa kun helposti unohtuu, että ne pitävät sisällään 24 % arvolisäveron, joka jatkaa matkaansa suoraan verokarhun pesään lisäämättä koskaan yrittäjän tilipussin paksuutta.

Onnea on… oma työhuone!

Tanja_L_helmikuu_avaimetOlen työskennellyt reilun vuoden ajan kotitoimistosta käsin. Myönnän, alussa olin lumoutunut ajatuksesta, että saan olla oman aikani ja tilani herratar. Ei enää epäinhimillisiä herätyksiä kukonlaulun aikaan (lue: herääminen ennen kello kahdeksaa) tai paniikinomaisia pukeutumiskriisejä (onnittelut heille, jotka pystyvät jo edellisenä iltana päättämään, mitä seuraavana aamuna haluavat pukea päälleen. Miten te sen teette?!) Ei pysäkillä palelua tai hikisessä ruuhkabussissa kärvistelyä. Eikä varsinkaan väkinäisiä hymyily-yrityksiä ennen aamun kolmatta kahvikupillista.

Niin mahtavaa kuin yrittäjän vapaus ja kotona työskentely onkin, niin sillä on myös kääntöpuolensa; yksin ollessa kiire ja stressi eskaloituu helposti todellista kokoaan suuremmaksi. Asioiden mittasuhteet vääristyvät mutkalle pään sisäisessä linkousohjelmassa. Joskus jo pelkästään se, että saa sanoa asioita ääneen (lue: valittaa ja märistä), suoristaa mutkia kummasti. Siihen tarvitaan vastaanottavaa osapuolta, toista ihmistä. Kotona olevat luppakorvat kuuntelevat kyllä, mutta todennäköisesti vain makupaloihin tai lenkkeilyyn viittaavien ilmaisuiden toivossa.

Vuoden mittaan on valjennut myös se hieman kiusallinen totuus, että kotona työskennellessä tehokkuus ei ole aina huipussaan. Joskus havahdun haahuilemasta yöpaidassa vielä silloinkin, kun toimistoväki lopettelee jo lounastaan. Yllättävästi imurointi ja pyykinpesu on alkanut kiinnostaa. Eteen on tullut myös hetkiä, jolloin mikään projekti ei etene inahdustakaan ennenkuin talon kaikki ovenkahvat on kiillotettu. Toisaalta inspiraatiopiikki on saattanut iskeä keskellä yötä ja olen näpytellyt päivän duunit jo aamun valkenemiseen mennessä.

Maaliskuu tuo mukanaan muutoksia, joista konkreettisin on ystävän kanssa yhteiskäyttöön vuokrattu työhuone. Olen kaivannut elämääni lisää säännöllisyyttä sekä pientä ryhtiliikettä arjen rytmin ja aikataulujen kanssa – rajanvetoa työn ja vapaa-ajan välille – ja uskon työhuoneen olevan juuri oikea ratkaisu tähän. Samalla saan viettää aikaa, pallotella ideoita ja tehdä töitä rakkaan ystävän kanssa, mistä olen todella onnellinen ja kiitollinen. Muutos heijastuu positiivisesti kaikkiin elämän osa-alueisiin, sillä kuten sanonta kuuluu: jos ketjussa muuttuu yksi sen osa, muuttuu koko ketju.

Ja mikä parasta; saan uusia neliöitä ja nurkkia sisustettavaksi! Työhuone on kuin uusi koti ilman edellisestä luopumisen haikeutta ja rasittavaa muuttokuormaa.

(Jos unohdetaan se lahjoituksena saatu vanha neukkaripöytä, joka painoi kuin sarjamurhaajan syntitaakka. Tarvittiin kolme naista ja liuta voimasanoja, jotta pöytä saatiin pakusta hissiin ja kolmanteen kerrokseen. Toimiva työpöytä siitä kyllä tuli, kiitokset vaan Espooseen.)

Käsijarru päällä kohti joulua

Tanja_L_joulukuu2015Kännykkä ja läppäri ovat usein arjen tärkeimmät apuvälineet niin työssä kuin vapaa-ajalla.  Ne ovat kuin mielemme ja käsiemme saumaton jatke, joiden olemassaolon ja merkityksen huomaa parhaiten silloin, kun ne eivät yhtäkkiä enää toimi.

Läppäristäni hajosi kovalevy pari viikkoa sitten. Henkilökohtainen kriisi oli lähellä; miten ihmeessä selviän ilman konetta kolme päivää? Ja ennenkaikkea – mitä teen kaikella vapautuneella ajalla?

(Lenkkeilin, leivoin korvapuusteja ja katsoin pari tuotantokautta Modern Familya.)

Hämmentävää huomata, kuinka iso osa identiteettiä on kiinni läppärissä; tiukasti pesiytyneenä sen kansioihin, projekteihin ja muistioihin. Koko siihen viitekehykseen, mitä ne edustavat. Kuinka orvolta ja eksyneeltä tuntuu olla ilman.

Rakastan (suurimmaksi osaksi) kaikkea sitä, mitä teen. Työ- ja koulujutut ovat tärkeä osa minua. Pitäisi kuitenkin pysähtyä useammin miettimään, mitä jää olemisen tasolle, kun tekemisen tason asiat katoavat? Miten määrittelen itseni, jos en voikaan tehdä sitä työminän tai sen kautta, mitä teen, en tee, saan tai en saa aikaiseksi?

Maailma tai deadlinet eivät epäilyksistäni huolimatta kaatuneet niskaan koneettomien päivien aikana. Parin työjutun siirtäminen vastaanotettiin ymmärtäväisyydellä – vastapuolen läppärin takana on kuitenkin aina toinen ihminen. Mac-huollon myyjä näytti kieltämättä hieman häkeltyneeltä, kun vihdoinkin pääsin hakemaan huolletun koneeni takaisin ja sopertelin huojentuneena itkunsekaisia kiitoksia.

Läppärin hajoaminen oli pakollinen mutta tarpeellinen hengähdystauko keskelle hektisintä työkautta. Muistutus siitä, että jos paine ja kuormitus käy liian raskaaksi, saattaa henkinen kovalevy poksahtaa siinä missä läppärikin. Omaa sisäistä muistiaan on hyvä välillä tyhjentää, siivota kansioita ylimääräisestä, antaa koneen jäähtyä.

Joulua kohti edetessä on hyvä tilaisuus hiljalleen hidastaa tahtia ja vapauttaa kalenteriin tilaa rauhoittumiselle. Mitä asioita voisin siirtää ensi vuoden alkuun? Viimeistään aatonaattona aion pistää kännykän äänettömälle, sammuttaa läppärin ja keskittyä siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää – läsnä olevasta hetkestä nautiskelu yhdessä läheisten ja ystävien kanssa. Vakaa aikomukseni on joululomalla tarttua tenttikirjojen sijasta ihan oikeaan kaunokirjalliseen, kovakantiseen teokseen tai peräti kahteen! Palauttaa mieleen, miltä moneen kertaan selatut karheat sivut tuntuvat sormenpäissä, nuuhkia uutuutta hohkaavan kirjan painomusteen viehkoa tuoksua, tempautua tuntikausiksi mukaan tarinoihin ja uusiin maailmoihin, jotka sivu sivulta piirtyvät selkeämmin eteeni. Uppoutua sohvalle viltin alle ja samalla lukukokemukseen, jota läppärin näytölle avattava e-kirja ei pysty tarjoamaan.

Kiusaako kiire, karkaako aika?

Freelancerin ja pienyrittäjän työssä vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Voin hyvin pitkälle päättää itse aikatauluistani ja samalla kuitenkin ajanhallinta aiheuttaa monasti päänvaivaa. Opiskelun ja työnteon yhteensovittaminen se vasta onkin ennen kaikkea 
hengita1kalenterikysymys. Rakastan niitä alkusyksyn päiviä, kun kalenterin sivut hehkuvat vielä valkoisina ja saan innokkaasti täyttää niitä

tehtäväpalautuksilla, tapaamisilla ja tenteillä. Tällä on myös kääntöpuolensa – syksyn kääntyessä lokakuuhun raadollinen todellisuus on
usein jo ehtinyt iskemään päin naamaa ja huomaan suunnitelleeni omaa ajankäyttöäni turhan optimistisesti ja täyttäneeni kalenteria liian tiiviiseen tahtiin. Lopputuloksena hommat kasaantuvat, deadlinet paukkuvat ja kiireen ahdistava tunne täyttää mielen.


Kiire on siitä kiusallinen tunne, että se ei katoa tekemällä enemmän vaan päinvastoin se ruokkii ja vahvistaa itseään mitä enemmän sille antaa mielessään tilaa. Pahimmassa tapauksessa kiireen tuntu lamauttaa ja hidastaa kaikkea tekemistä. Kun työlistan edessä ei osaa enää paniikiltaan päättää, mistä aloittaa, käy helposti niin, ettei saa aloitettua mitään.

Rakastan kaikenlaisia listoja, joen tässä kolme hyväksi havaitsemaani ohjetta oman ajankäytön hallintaan ja kiireen tunnun selättämiseen:

Katkaise kiireen ketju. Muista, että kiire on vain tunne. Ihmisen mieli antaa keholle koko ajan signaaleja siitä, miten toimia. Tunteet vaikuttavat vahvasti näihin signaaleihin. Kiireinen mieli muuttaa hengityksen pinnalliseksi ja saa koko kehon jännittymään. Katkaise siis tämä reaktiosarja nousemalla hetkeksi pois työn ääreltä. Hengittele syvään. Venyttele, juo lasi vettä. Mene metsään kävelemään tai ikkunaostoksille lähikortteliin. Anna mielelle kiireen sijaan jotain muuta ajateltavaa. Kun ketju on katkaistu, on helpompi taas palata töiden pariin ja ajatus juoksee kirkkaammin kohti töiden valmistumista ja haluttua lopputulosta.

To Do´s. Käytit sitten kännykän kalenteria, paperikalenteria, muistivihkoa, post it-lappuja (tai kaikkia näitä, kuten eräät), kirjoita asioita järjestelmällisesti ylös muistilistoiksi. Näin vapautat aivojen kovalevyltä tilaa muille prosesseille. Itse teen to do –listoja kuukausi-, viikko- ja päivätasolla. Kun kokonaiskuva seuraavan kuukauden tulevista hommista on jotenkin hallussa, on tekemisiä helpompi palastella viikko- ja päivätasolle. Aamuisin tsekkaan seuraavien päivien sovitut menot (Miten voin varautua niihin? Tarvitaanko ennakkovalmisteluja?) ja päätän, mitä tänään vähintään haluan saada aikaiseksi. Samalla varmistan, ettei viikkolistalta ole jäänyt huomaamatta jotain tärkeää. Työlistojen suhteen ei kannata kuitenkaan olla liian kunnianhimoinen, vaan tilaa tulee jättää myös yllätyksille ja akuuttihommille. (Syöminen päivittäin on myös ihan suositeltavaa.) Tehtyjen asioiden yliviivaaminen listalta saa olon tuntumaan tehokkaalta ja aikaansaavalta – suosittelen kokeilemaan! 

Varaa vapaata aikaa. Jokaiseen päivään olisi hyvä varata hetki joutenololle ja mitääntekemättömyydelle. Hengittelylle, inspiraatiolle tai vaikka koiranpentuvideoiden katselulle. (Kunhan niitä ei jää tuijottamaan tunneiksi…) Varaa aikaa myös liikunnalle ja omalle hyvinvoinnille. Yrittäjän näkökulmasta itsestään huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää – sinä itse kun olet paras, ja usein ainoa, pääomasi ja takeesi siitä, että töitä ja työkykyä riittää myös jatkossakin.

Freetyöläinen ei lomaile (vaan tekee työtä, joka parhaimmillaan tuntuu kuin lomalta.)

Tanja_elokuuInternetin ja teknologian kehityksen myötä rajat ovat auenneet kaikkialle ja maantieteelliset etäisyydet kurovat toisiaan kiinni dataverkkoja
pitkin. Työtä tehdään yhä enemmän etänä esimerkiksi kotitoimistosta, kahvilasta tai vaikkapa mökin laiturin nokasta käsin. Nettiyhteydet kulkevat mukana kännykässä ja erilaiset pilvipalvelut tarjoavat pääsyn omiin tiedostoihin mistä tahansa. Erityisesti ilman vakituista toimistoa tai työhuonetta työskentelevän freelancerin työt kulkevat mukana kaikkialle ja  työpaikan ja –ajan rajat saattavat olla hyvinkin häilyvät. 
 
Kevätlukukauden päättyessä vaihdoin roolini opiskelijasta kokopäiväiseksi freelancer-työläiseksi. Olen tehnyt töitä sopivasti silloin kun niitä on tarjolla – ja onneksi on ollut. Vaikka varsinaisista lomapäivistä en ole ehtinytkään nauttimaan, mahdollistaa työni luonne onneksi kuitenkin itsenäisen, vapaan työskentelyn, joka ei ole sidottu sen enempää paikkaan kuin aikaankaan. Voin halutessani ja inspiraation vallassa kirjoittaa vaikka keskellä yötä ja viettää seuraavan päivän rennommin riippukeinussa lueskellen. Muutama etukäteen sovittu deadline pitää kiinni ajantajussa, kalenterissa ja kaltaiseni liitelijän hieman lähempänä maanpintaa. 
 
Etätyöskentelyssä on toki myös kääntöpuolensa. Itse “mökkiydyn” helposti jo muutaman yksin kotona (yöpaidassa) vietetyn päivän jälkeen. Toisinaan taas haastavan deadlinen lähestyessä pyykkikoneen täyttö ja ovenkahvojen kiillotus saattaa tuntua yhtäkkiä ihan välttämättömän tärkeältä. Hieman ristiriitaista huomata, että vakituisessa työssä ollessani kaipasin enemmän omaa rauhaa ja nyt freelancerina huomaan kaipaavani hetkittäin toimiston hälinää ja yhteisiä lounasaikoja. Totta on, että ajatus- ja kirjoitusprosessitkin saavat uutta virtaa ja näkökulmaa, kun niitä pallottelee jonkun toisen kanssa.
 
Ajamme mieheni kanssa säännöllisesti kahden kodin välillä, kaupungista maalle ja takaisin. Apukuskin paikalla istuessani kaivan usein läppärin esiin ja tienpäällisessä toimistossani on tämäkin teksti saanut alkunsa. Moottorin hurina rauhoittaa ja auttaa keräämään ympäriinsä sinkoilevia ajatuksia ja toisaalta keskittyminen kirjoittamiseen helpottuu kun muut häiriötekijät ovat vähissä ja pesukone ei vaadi jatkuvasti tulla täytetyksi.
 
Opintojakin suoritetaan yhä enemmän verkkokurssien ja erilaisten virtuaalisten oppimisympäristöjen avulla. Kurssitarjonnasta voi valita oman yksilöllisen lukujärjestyksensä ja saattaa käydä niin, että kurssikavereitten nimet muistaa vain etäisesti ulkoa, jos sitäkään.
 
Syksy tuo tullessaan paluun opiskelijaelämään ja uuden lukujärjestyksen, joka kohdallani sisältää aiempaa enemmän lähiopetusta paikan päällä. Myönnän, odotan jo malttamattomana, että pääsen avaamaan Pasilan kampuksen ovia tiuhempaan tahtiin ja sulautumaan ajatusteni ja läppärini kanssa ympäristön rauhoittavaan ja inspiroivaan hälinään, yksin ihmisten keskelle ja samalla osaksi muita.

Tanja_Lupari_muok

 

Tanja Lupari

Bloggaaja on journalismin aikuisopiskelija, viestinnän freelancer ja ikuinen maalaistyttö. Elämää kahden kodin välillä, maalla ja kaupungissa, voit seurata osoitteessa www.casa-x.blogspot.fi.