Paula: Uudistuminen ja luovuus vaativat aikaa ja tilaa

Paula_joulukuu2015_2_muokAikaisemmassa blogikirjoituksessani olen kertonut lukijoilleni, että vuosi 2015 on ollut monella tapaa käänteentekevä vuosi minulle ja perheelleni. Tällä viikolla koin, että on aika kehittää myös kotitoimistoani Viestintätoimisto IdeaHiomoa. Olen tehnyt hyvän pohjatyön Raumalla viimeisten kuuden vuoden aikana ja saavuttanut tunnettuutta kirjoittajana sekä löytänyt hyviä yhteistyökumppaneita. On uudistumisen aika. Lähdin miettimään uutta nimeä, joka vahvistaisi identiteettiäni. Luulen löytäneeni hyvän nimen, mutta sen paljastamisen aika on vasta keväällä.

Tällä hetkellä työn alla on myös uusien kotisivujen layoutin suunnittelu ja sisällöntuotanto. Miten nautinkaan luovista prosesseista ja uuden kehittämisestä! Uuteen julkaisujärjestelmään opettelu vei parisen tuntia aikaa, mutta iltaan mennessä olimme jo vanhoja tuttuja. Uusien promokuvien ottaminen tulee myös ajankohtaiseksi ennen kevättä.

Kotitoimiston rauha

Uusi asuinympäristömme on osoittautunut viihtyisäksi ja rauhalliseksi. Ympäristö rauhoittaa mieltä ja antaa keskittymiskykyä. Pappilassamme on edessä kiireinen adventinaika, joulunodotus. Kotitoimiston hyviin puoliin kuuluu se, että voi valmistella rauhassa joulusisustusta ja -tunnelmaa oman aikataulun mukaan. Meidän pappilamme on valmis ottamaan adventin vastaan. Vain kuusi puuttuu, sen koristelen perinteisesti syntymäpäivänäni joulukuun puolessavälissä.

Luovan työn tekeminen vaatii myös tilaa, rauhaa sekä pysähtymistä. Hälinä ja alituinen keskeytyminen eivät edistä uuden synnyttämistä ja oman vision kirkastamista.

Paula_joulukuu2015_1_muok

Identiteetin vahvistuminen

Koska kotisivujen visuaalinen ilme ja sisältö ovat jo pitkälle työstettyjä on seuraavaksi aika suunnitella uusi logo. Se toimii identiteetin vahvistajana.

Oman asiantuntemuksen kirkastaminen ja terävöittäminen on myös suurennuslasin alla. Onko palveluntarjontani liian laaja vai suppea? Osaanko markkinoida itseäni ja kertoa omasta osaamisestani selkeästi? Ei niin itsestään selviä asioita.

Minulla ei ole tutoreita eikä coacheja apunani. On vain luottamus ja visio, että oikeaan suuntaan ollaan menemässä. Yhden vinkin uudesta innovaatiosta sain pappilamme tämän syksyn ikimuistoisimman päivän eli piispan vierailun yhteydessä. Vinkki oli niin hyvä, että aion sen uudistuksen totetuttaa.

Aikaa perheelle

Turun seudulle muutettuani yksi toiveistani oli päästä useammin konsertteihin. Runsas ja laadukas tarjonta ei yllättänyt minua. Mikä sen mukavampaa, kuin lähteä yhdessä perheen kanssa jazz- tai klassisen musiikin konserttiin. Poikani omat musiikkiopinnot ovat edenneet mukavasti syksyn kuluessa ja hänen uusi bändinsä kantaa pojan nimeä: Kalle’s People. Nämä keikat ja konsertit ovat tietysti kaikkein mieleenpainuvampia. Erityisesti ne ilon hetket, kun pojan silmät tuikkivat hänen saatuaan ensimmäisen kerran elämässään mikin foninsa kelloon.

Etätyöpisteitä rakennetaan uusiin taloihin

Innostuin tänä vuonna lähtemään Asuntomessuille Vantaan Kivistöön, koska messujen yhtenä teemana oli asuntojen muunneltavuus ja etätyöpisteet. Messuilla sain myös aimo annoksen tietoa hirsirakentamisen ekologisuudesta ja siitä, miten sisäilman laatuun vaikutetaan rakentamisella. Messualue oli kaiken kaikkiaan kompakti ja toimiva, uusi Pisara-rata yhdisti alueen metropolialueeseen ja jopa Eurooppaan.

Paula_Niittynen_20150903_2_muokEtätyön hyödyt
Asuntomessuilla esiteltiin koteja, joissa asunnon pohjaratkaisussa oli huomioitu tulevien vuosien tarpeet: yksi iso lastenhuone voidaan lasten kasvaessa jakaa kahdeksi pienemmäksi tai talon länsisiipi erottaa tarvittaessa isovanhempien asunnoksi. Kodin yhteyteen rakennettuja etätyötiloja oli esillä useissa kohteissa.

Etätyön lisääntyminen näkyy rakentamisessa, mutta myös ympäristömme tilassa ja liikenneturvallisuudessa. Etätyö vähentää yksityisautolla liikkumista perinteiseen työpäivään verrattuna.Työmatkaliikenteen vähentyessä liikenneruuhkat tasoittuvat ja liikenne sujuvoituu. On arvioitu, että etätyöskentely voisi vähentää työmatkaliikenteestä aiheutuvia kasvihuonepäästöjä jopa seitsemällä prosentilla.

 

Paula_Niittynen_20150903_1_muokMitä omalta etätyöpisteeltäni vaadin?
Perheeni muutto Kaarinaan on takana ja oma työpisteeni katselee tällä hetkellä uutta ja modernia pientaloaluetta kohti. Ikkunasta siintää niitty ja metsä. Alle kilometrin päässä sijaitsee Aurajoen kulttuurimaisema monipuolisine ulkoilumahdollisuuksineen. Alueella voi nähdä Sup-lautoja, ratsastajia, melojia, muinaisjäänteiden bongaajia, maastopyöräilijöitä jne. Kauniisiin maisemiin olemme jo tutustuneet patikoiden ja pyöräillen.

Talomme on uusi talotekniikkaa myöten. Sisäilman laatu on ensisijainen kriteerimme, sijaintitekijää unohtamatta. Turun keskustaan on viidentoista minuutin matka bussilla.

Työpisteeni tavarat on inventoitu ja pöytä siisti, olenkin valmis aloittamaan syksyn uudet projektit. Olen onnellisessa asemassa, koska neuvottelen paraikaa uudesta sopimuksesta. Yhteiskuntamme yllä on tummia pilviä, mutta rohkaisen kaikkia uskomaan omaan unelmaansa ja tekemään töitä sen eteen. Kova ja nöyrä työ palkitaan!

 

 

 


Paula_Niittynen_muok

 

Paula Niittynen

Viestintäalan moniosaaja, joka tekee kotitoimistossaan toimittajan, sisällöntuottajan, tiedottajan, PR-alan ja markkinoinnin töitä. Kulttuurimaantieteen tutkija (FM), papinpuoliso ja saksofonistin äiti.