19.3.2012

Helkamalla kulkee lujaa



– Toissakesäinen päätöksemme tuoda jopon valmistus Taiwanista takaisin Suomeen, oli yritykselle paitsi imagovoitto myös taloudellisesti kannattava ratkaisu, toteaa Helkama Veloxin toimitusjohtaja Jari Elamo.

19.3.2012

Näin valjastat tulevaisuuden voiman



Tulevaisuuden ennakoija Elina Hiltunen toivoo, että yritykset valjastaisivat sisäisen tulevaisuusvoimansa nykyistä paremmin käyttöön.

1.12.2011

Hjallis Harkimo: Tee täysillä sitä mitä parhaiten osaat



Harry ”Hjallis” Harkimon ura on Suomen oloissa poikkeuksellinen. Huippu-urheilijasta kehkeytyi liikemies ja visionääri, jonka uusin idea on Suomen korkein tornitalo. – Pitää keskittyä siihen, mitä osaa, hän sanoo. Harkimo harjoitti jo 1980-luvulla sitä, minkä hän vasta myöhemmin ymmärsi varsinaiseksi vahvuudekseen. Hän on hyvä myymään ideoitaan, innostamaan muita ja löytämään oikeat ihmiset, joiden avulla yltiöpäisetkin hankkeet on mahdollista toteuttaa.

1.12.2011

Kalaneuvos tuo kalaa ruokapöytiin

Kalajalostaja V. Hukkanen Oy voitti viime vuonna valtakunnallisen kasvuyrittäjäpalkinnon Ernst & Youngin Entrepreneur of the Year -kilpailun tuotantosarjassa. Kovassa kasvuvauhdissa oleva yritys on äskettäin investoinut miljoonia pakkaamoon, suolaamoon, pakkasvarastoon ja savustamoon. Se oli Suomen ensimmäinen elintarvikeyritys, joka sai ISO 9002 -sertifikaatin vuonna 1995. Viime vuosina ruuhkahuippujen tasaamiseen on käytetty VMP:n vuokrahenkilöitä. Myös Urapolku-koulutus on toteutettu yhdessä VMP:n kanssa.

2.9.2011

Mikael Saarinen: Tunteet peliin



Mikael Saarinen on tutkinut tunneälyä, kirjoittanut tunnetaidoista ja valmentanut yksilöitä ja organisaatioita kohti parempaa tunneosaamista 1990-luvun puolivälistä asti. Tunneälyn käsite tunnetaan Saarisen mukaan johtamisvalmennuksessa ja työpaikoilla jo varsin hyvin ja tunneosaamisen kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Vasta harvalla työpaikalla on silti uskaltauduttu toimintaan tunnetaitojen puolesta ja resursoimaan tunneilmaston kehittämistyötä.

Seuraava »

Kerro kaverille

Sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan viestin välittämiseen.

Viestin voi lähettää yhdellä kertaa kolmelle vastaanottajalle. Erottele osoitteet toisistaan pilkulla ja välilyönnillä, esim. vilma.voimavara@vmp.fi, ville.voimavara@vmp.fi