2012-05-07 09:38:37
Kesää kohti
Nyt on palattu Portugalista ja vappukin takana! Kokonaisuudessaan etelän leiri meni oikein mainiosti! Kelaustreenit Espanjan puolella olevalla kentällä sujuivat todella hienosti. Uusimaksiminopeus ennätys 31.1 km /h on mielestäni tässä vaiheessa vuotta lupaava. Uskon, että pystyn sitä vielä tällä kaudella parantaa. Nyt treenit jatkuvat täällä Nastolassa. Lämmintä alkaa olla niin paljon, että pihalla pystyy vetämään laadukkaita ja fiksuja treenejä. Nyt on tavoitteena saada kaikki nopeus esiin, joka on kätkeytynyt soluihini. Toivottavasti sitä riittää paljon. Nopeutta tarvitaankin, sillä heti kesäkuussa on kolmena perälläisenä sunnuntaina 100m kilpailut. Käyn sataset kelaamassa, vaikkei satanen ole todellakaan matkani. Startit tekevät kuitenkin hyvää. Suomessa ei pitkiä matkoja juurikaan pääse vetämää, eikä jatkuvasti voi olla ulkomailla kiertämässä. Kesän päätavoite on osaltani 18-21.7 Tsekeissä nuorten MM-kilpailuissa, joihin panostetaan 110%! Vuosi sitten olin nuorten MM-kilpailuissa Dubaissa neljäs 1500metrillä, mutta nyt on taas vanhennuttu seuraavaan sarjaan. Kun viime vuona oltiin neljänsiä, ei tavoitteet voi tänä vuona olla ainakaan matalammalla, eli ihan sinne palkintopallille aiotaan nousta! Harjoittelu jatkuu nyt tosiaan ulkona kevyenliikenteen tiellä. Täällä Nastolassa jossa opiskelen ja pääsääntöisesti asun on monia hyviä suoria, joilla saa kelattua kovilla tehoilla pitkiä matkoja. Kelaustuoli kulkee asfaltilla huomattavasti paremmin, kun yleisurheilukentällä, koska tuoli uppoaa pehmeään materiaaliin ja se jarruttaa huomattavasti. Tämän vuoksi on hyvä vetää nopeita vetoja asfaltilla. Siinä oppii kelaamaan nopealla vauhdilla sen ollessa hanskassa, on huomattavasti helpompi vetää myös radalla kovaaa. Nyt vähä lounasta ja sitten treeni kutsuu ruokalevon jälkeen! t. Henkka
2012-04-18 09:39:40
Portugalissa leireilemässä
Moikka, me ollaan Amandan kanssa Portugaliin saakka päästy. Täällä kaksi viikkoa leireillään. Kelaustreenit tosin vedetään Espanjan puolella, koska siellä on huomattavasti parempi kenttä! Matkustaminen sujui hyvin, vaikka viiden tunnin vaihto Saksassa ei ollut herkkua. Ihme kyllä kaikki kamat tulivat ehjänä ja tallessa tänne saakka. Siitä ei ikinä tiedä miten kamat tulevat. Esimerkiksi Dubaissa ei meinannut pyörät sopia tuoliin, kun oli matkustaessa vähän tullut osumaa. Onneksi aina jotain keksii, jolla saa hommat toimii. Eilen aamulla käytiin salilla vähän availee ja fiilistelee paikkaa. Iltapäivällä mentiin 15km päähän Espanjan puolelle vetää mondolle myötätuuli vetoja! Oli ihan super hauskaa ja nopeudet myös todella hyviä minulle! 30km/h:n maaginen raja meni useasti rikki ja kelaus tuntu lentävän. Myötätuulessa on hyvä harjoitella nopeaa kelausta, kun saa pyörittää käsiä kovaa ja korkealta. Kun oppii kelaa myötätuulessa kovaa, on sitä nopeutta helpompi siirtää myös normaaliin kelaukseen. Vähän vaan voimaa lyöntiin, niin alkaa menee hallissakin kovempaa tekniikan ollessa hallussa. Seuraavaksi täytyy alkaa valmistautumaan tämän päivään ensimmäiseen kelaustreeniin. Treenin jälkeen palaamme hotellille syömään ja päivälevon kautta uudestaan kelaamaan. Tähän leiriin tullaan palaamaan vielä tässä blogissa, joten lisää tekstiä tulossa! Tästäkin leiristä kuuluu iso kiitos VPM:lle, sillä kustannukset ovat melko suuret tämänkin leirin suhteen! - Henkka
2012-03-12 15:55:19
Kovalla treenillä kohti kesää!
Treeni toimii, kun määrä ja laatu osuvat hyvin yhteen. Siihen ollaan valmentajien kanssa pyritty. Kaksi viikkoa sitten oli hyvä leiri pajulahdessa torstaista sunnuntaihin. Kelaajia ei leirillä ollut minua ja Team Voimavaran naiskelaaja Amandaa enempää, mutta se ei menoa haitannut. Amanda on kehittynyt todella paljon! Me pystymme nykyään treenaamaan todella hyviä treenejä yhdessä. Aina on hauskempaa ja motivoivampaa kelata kaksin, kuin yksin. Pajulahden sijainti on vielä erittäin hyvä sillä matkat ovat lyhyitä. Mulle pajulahti on kuin toinen koti sillä opiskelen siellä ja Amandakin pääsee sinne tunnissa Helsingistä. Kahden viikon takainen leiri oli niin hyvä, että päätimme ottaa toisen leirin heti viikon tauon jälkeen uudestaan. Tämän viikon leiri meni taas todella hyvin! Torstaina otimme illalla iltalenkin vuorovedolla. Kaikki toimi hyvin, niin perjantaina päästiinkin vetämään jo vetoja. 150m vedot menivät nopeasti, mutta illalla oli paikat jo hieman jumissa. Lauantaina sänky kutsuikin jo ennen kymmentä, sillä koko päivä treenattiin kovaa. Pajulahti hallin kenttä on hidas, mutta siitä huolimatta kaikki lauantain kovat sataset olivat yli 26km/h! Sunnuntaina aamulla oli jälleen lenkki jonka jälkeen vedettiin 60m vetoja, jotka vetivät melko hyvin loppuun. Treenin jälkeen maittava lounas ja sitten kotiin tekemään kouluhommia, jotta joskus ammatinkin saa urheilun rinnalla. T:Henkka
2012-02-22 13:45:05
Uusi vuosi, uudet kujeet!
Tämä vuosi on alkanut niin nopeasti, että pelkään sen loppuvan aivan heti. No onneksi on monta kuukautta aikaa vielä treenaa ennen kesän kisoja. Opiskelut pajulahden urheiluopistolla ovat jatkuneet kovasti ja usko liikunta-alan ammattitutkinnon saavuttamiseksi alkaa olla kova. Viime viikon olimme koululuokan kanssa Vuokatin urheiluopistolla suorittamassa laskettelu sekä hiihtokurssit. Viikko oli todella rankka! Keskiviikkona hiihdimme 18 kilometriä. Kelkassa istumalla ja pelkästään käsillä lykkimällä matka on todella pitkä, mutta onneksi mäissä sain vähän työntöapuja. Vammaislaskettelu on sentään huomattavasti kevyempää, kun hissi vie ylös ja painovoima tuo alas. Laskettelen monoski kelkalla jossa allani on yksi suksi ja käsissä tukisukset. Tukisukset ovat kuin katkaistuja kyynärsauvoja joidenka päissä on pienet sukset. Vuokatin viikon vuoksi tuli hieman taukoa kelaamiseen, mutta monipuolisuus on hyvästä! Eilen pääsin kunnolla kelaamaan ja tuntuikin jo hyvältä, mitä kyynärpää oli hieman kipeänä. Torstaina alkaa nuorten paralympiaryhmän leiri täällä pajulahdessa. Odotan mukavaa leiriä ja montaa hyvää treeniä! t. Henkka
2011-11-15 09:07:58
Moikka!
Suomi-Ruotsi ottelun jälkeen aloitettiin niin heti treenaaminen niin, että täytyi vähän pitää lepoa treeneistä. Siispä kahden viikon vähän rennompi kausi teki todella hyvää ja nyt onkin viikko treenattu kovaa! Huomasi taas kuinka paljon ihmiskroppa tarvitsee lepoa palautuakseen hyvään iskuvalmiuteen ja nauttiakseen treenistä. Nyt olen kolme viikkoa työharjoittelussa Helsingissä selkäydinvammaisten kuntoutuskeskuksessa. Etupäässä työharjoittelu on kuntosalilla neuvomista ja joidenkin ryhmien vetämistä. Kuntosalityössä on se hyvä, että tulee itsekin treenattua siinä samalla. Vaikken mitään kovaa penkkitreeniä keskentyöpäivän voisikaan tehdä, on hyvä pyöritellä olkapäitä ja vahvistaa pieniä lihaksia joita tulee muuten harvoin treenattua. Kelauskin olosuhteet ovat hyvät sillä aivan työmatkan verralla on Esport ratiopharm Areena, jossa on ehdottomasti Suomen paras sisähalli kelaamiseen. Esport areena on täysi 400m ja kaarteet ovat tasaiset eli soveltuvat todella hyvin kelaamiseen. Lisäksi pinnoite on kova eli tuoli ei uppoa kenttään. Nyt on motivaatio korkealla ja harjoittelu maistuu! Vielä, kun saadaan hanskaprojekti loppuun ja uusia hanskoja kelaukseen niin kulkee vielä kovempaa! Siitä kirjoitan tänne myöhemmin lisää. t. Henkka
2011-10-19 13:41:24
Treeniä, opiskelua, treeniä, opiskelua
Moikka, Tässä Ruotsi-ottelun jälkeen aloimme melko nopeasti harjoittelemaan vielä, kun ulkokentällä kelaaminen oli mahdollista. Nyt alkaa pihalla olla niin kylmä, ettei siellä pahemmin kelata treeniä. Onneksi opiskelen pajulahden urheiluopistolla, eli harjoitteluolosuhteet ovat suhteellisen hyvät. Koulussa on tunteja riittänyt todella paljon. Liikunnanneuvojaksi opiskellessa on vielä käytännön tunteja joissa pitäisi liikkua mukana paljon. Joskus on hieman vaikeaa jaksaa sekä koulutunnit, että omat treenit. Mut tottakai opettajalle voi sanoa, ettei jaksa olla jokaisessa liikuntajutussa 110% mukana, jotta pystyy panostaa omiin treeneihin täysillä. Ohjaksiakin on riittämiin. Tällä viikolla luontoliikunnan ohjaus, circuit ohjaus, palvelutalon tuolijumppa ohjaus. Lisäksi maanantaina oli valmentamisen tentti ja perjantaina toinen tentti. Harjoittelussa olemme treenanneet etupäässä voimaa. Voima taitaa olla tällä hetkellä suurin ongelma. Vaikkei kelaus ole voimalaji niin tarvitsee riittävän voimatason, jotta saa oman kropan ja tuolin liikkelle. Onneksi olen vielä nuori voimaa pystyy kasvattaa vielä vanhemmallakin ijällä. Kuhan nyt saadaan voimaa vähän lisää voidaan hyvin alkaa keväällä treenaa nopeusvoimaa, sillä siitä kelauksessa on ehkä eniten kyse. Lisäilen tänne vielä treeniblogia! :) t. Henkka
2011-09-23 10:56:39
Nyt myös Henkan kausi ohi! Kausi todellakin loppui Suomi-Ruotsi maaotteluun. Asetelmat kilpailuun eivät olleet missään nimessä hyvät. Olin lähes viikon kipeänä ennen ottelua. Vielä ottelupäivänä oli kuumetta, mutta onneksi särkylääkettä on olemassa. Itse kisaan olin kuitenkin melko tyytyväinen. 800m kilpailuissa olin kuudes, mutta jäin vain 0.03s viidennestä sijasta! Helsingin olympiastadionin kaarteet ovat kamalat kelata, koska ne ovat epätasaiset. Kelatuolia joutuu vartalon kanssa ohjaamaan todella voimakkaasti, eikä silloinkaan meinaa pysyä radalla. Ottelun jälkeen kuume taas nousi, mutta ei se fiilistä laskenut. Team Voimavaran Leo-Pekka sijoittui kilpailussa hienosti toiseksi! Kokonaisuutena kausi oli erittäin vaihteleva. Kausi alkoi varhain ja aluksi oli todella vaikeaa saada tuoli liikkeelle. Kesän mittaan pääsin vauhtiin ja Briteissä meni hyvin! Etenkin 1500m:n uusi ennätys jäi todella positiivisella tavalla mieleen. Brittien jälkeen aloimme panostaa ratamelontakilpailuihin. Unkarissa melonta sujui melko hyvin ollessani MM 7. Tosin vuodentakaisen mitalin vaihtuminen tiukkaan finaalipaikaan, ehkä hieman harmittaa. SM-kilpailuiden 5-ottelu meni jälleen mukavasti, vaikka kelauksessa ei päästy kovin lähelle omiakaan ennätyksiä. Koko kautta kokonaisuutena ajateltuna voi itsekriittisesti antaa kouluarvosanan 7 ½. Tästä on hyvä alkaa treenaamaan kautta 2012 ajatellen! Nälkää riittää ja harjoitusolosuhteet koulussani liikutakeskus pajulahdessa ovat todella hyvät! Tästä kaudesta pitää myös kiittää VMP:tä, heidän antaman merkittävän taloudellisen tuen ansiosta! t. Henkka
2011-09-07 08:37:36
Paikasta toiseen
Kalevan kisojen jälkeen panostin hetken ratamelontaan. Tietenkään en lopettanut täysin kelaustreenejä, mutta painotin melontaan. Unkariin ratamelonnan MM-kisoissa meni kohtuullisen hyvin, vaikka vuoden takainen mitalli ei uusiintunut. Sijoitukseni oli seitsemäs, mutta olen ihan tyytyväinen ottaen huomaan treenin määrän ja panostuksen kelaukseen. Viimeviikon SM-kisat seinäjoella jättivät ristiriitaiset tuntemukset. Kelaus oli vähän haparoivaa, mutta 5-ottelu johon osallistuin ensimmäistä kertaa eläessäni meni kuitenkin oikein mukavasti. Ottelussa voitin suomen mestaruuden, tosin kilpailijoita ei montaa ollut. Liikuntavammaisten 5-ottelun lajit ovat kuulantyöntö, keihäänheitto, 200m kelaus, kiekonheitto ja 1500m kelaus. Juurikaan en ollut heittolajeja treenannut, mutta ne sujuivat yllättävänkin hyvin! kelauksien osalta 200m:n aika ei ollut kovinkaan hyvä ja maksiminopeuskin jäi vaatimattomasti alle 28km/h:n. 1500m alkaessa väsytti jo melkoisesti, mutta lähdin kelaamaan hyvällä mielellä. Tuolin säädöt eivät olleet kohdallaan ja muutenkin matka alkoi painaa pahasti. Aika nousi neljän minuutin pintaan, vaikka kuukauden vanha ennätys on 3:37… Toivottavasti tämän viikon lepo ja hermotustreeni saa palaset loksahtamaan kohdilleen, sillä ensi vkl on Suomi-Ruotsi maaottelu! Ohjelmassa minun kohdalla on 800m kelaus Lepen (Leo-Pekka Tähti) ja EP:n (Esa-Pekka Mattila) kanssa. Todella vaikea ennustaa mitä tuleman pitää, mutta tavoitteet ovat toki korkealla! terveisin: Henkka
2011-08-09 08:38:58
Briteissä luisti!
Viikon mittainen leiri+kilpailumatka Briteissä on takana. Varsinaisia harjoittelupäiviä olivat ti-to. Harjoittelu ennen kilpailuita oli kuitenkin todella kevyttä, mutta tärkeää kilpailusuorituksen kannalta. Lauantaina heti ensimmäinen kisalaji eli 1500m alkoi todella ripeästi. Ehkä jopa hieman liiankin nopeasti, mutta täyskuolemalta vältyttiin onneksi. Mukaan mihinkään joukkoon kelaamaan en päässyt käytännössä missään vaiheessa, mutta siitä huolimatta kello pysähtyi aikaan 3:37.94, joka on todella paljon vanhaa ennätystäni parempi. Myös 800m uusi ennätys 1:53.49 yllätti erittäin positiivisesti. Lyhkäisemmät matkat 200m ja 400m eivät irronneet aivan yhtä hyvin, mutta tyytyväinen myös niihin voi olla. Britanniasta matka jatkui työharjoitteluun pajulahteen, jossa järjestettiin vammaisten nuorten PM-kilpailut. Pajulahdessa oli oikein mukava viikko, lukuun ottamatta ruokamyrkytystä, joka sai n. puolet porukasta oksentamaan. Itse onneksi vältyin siltä, koska olin kaverilla syömässä oikeaan aikaan. Ruokamyrkytyksestä huolimatta nuoret pystyivät hienoihin suorituksiin ja selkeästi on lahjakkaita nuoria tulossa mukaan kuvioihin! Pajulahdesta suuntasin suoraan Turkuun kalevan kisoihin ja 100m starttia. Viikko pajulahdessa selkeästi painoi ja aika oli todella vaatimaton 17.49. Olosuhteetkaan eivät olleet parhaat mahdolliset sillä kaikki jäivät ennätyksistään todella paljon. Aikani riitti sijalle neljä, aina ei voi onnistua. Onneksi sunnuntain 200m irtosi huomattavasti paremmin! Kelasin maaliin kolmantena heti Leo-pekan ja Esa-Pekan jälkeen. Aika ei sunnuntainakaan ollut maata mullistava, mutta 30s alittui kuitenkin. Nyt on mukava jatkaa treenaamista ja kilpailuja! Terveisin: Henkka
2011-07-25 10:06:27
Ensimmäinen blogi
Olen 19-vuotias Lohjalainen ratakelaaja/ratameloja, eli radat ovat juttuni. Melonut olen ikäni, mutta kelaus on tullut kuvioihin vasta 4 vuotta sitten. Ratamelonnassa suurin saavutukseni on MM-pronssi Puolasta viime vuodelta. Kelauksen saralla mainittavin saavutus lienee Nuorten MM neljäs Dubaista 1500m matkalla tällä kaudella. Oma seurani länsi-uudenmaan urheilijat järjestivät viikko sitten LUUN:n nuorisokansalliset kilpailut Lohjalla. He pyysivät minua mukaan kisaamaan ja toki lähdin mukaan. Kokemuksena oli erittäin jännä kelata lähdössä ”naiset 17v 100m”, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen! Oma tulokseni ei päätä huimannut. Max-nopeuteni oli 29.1km/h ja aika 16.99. Lohjan kisoista karkasin jokseenkin suoraan muutamaksi päiväksi Suomen upeaan saaristoon nauttimaan edes hetkeksi Suomen upeasta kesästä ja mahtavista laivan hylyistä. Äitini laittoi minut laitesukelluksen peruskurssille ollessani 13-vuotias ja sille tielle olen jäänyt. On upeaa päästä keskelle luontoa ”uimaan kilpaa kalojen kanssa” ja ihastelemaan merenalaista elämää. Keskellä kilpailukautta ei kuitenkaan voi montaa yötä treeneistä luistaa, joten piti Lohjalle palata. Huomenna on lähtö Britanniaan viikon leirille ja viikonlopun kisoihin. Mukaan matkaan lähtevät myös toiset team voimavaran jäsenet Leo-Pekka ”lepe” ja Amanda. En ole asettanut kamalia paineita, mutta toivottavasti saamme monta hyvää treeniä alle ja hyvän kisan päälle! Terveisin: Henkka