2012-04-02 09:44:24
Treenailua
Kisakausi lähenee jo kovaa vauhtia. Toukokuun alussa olisi siis kauden avauskisa Lontoossa. Onneksi vielä ehtii treenata kovaa ennen kuin aletaan herkistelemään. Parin viikon päästä on lähtö Portugaliin Monte Gordoon kahden viikoon leirille. Ihanaa päästä kelaamaan ulos lämpimään. Portugalissa lyhennetään taas kelausmatkaa ja vetojen määriä, mutta panokset kovenevat treeneissä. Treenit ovat sujuneet hyvin kelauksessa että puntilla. Koulussakin on sujunut ihan hyvin. Tässä jaksossa minulla oli Paula Arajärven vetämä psyykkisen valmennuksen kurssi. Se oli todella kiinnostava ja hyvä. Psyykkiset ominaisuuden täytyy olla myös kunnossa huipulle tähdätessä. Kurssilla opimme keskittymistä, itseluottamukseen, motivaatioon ja kilpailuihin liittyviä asioita. Uskon että kurssista oli paljon hyötyä ja olen jo nyt ottanut käyttöön kurssilla opittuja asioita. Aurinkoista kevättä kaikille!
2012-02-16 10:53:23
Uusi vuosi
Lontoon Paralympia vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja myös VMP:n Team Voimavaran kanssa lähti toinen kausi liikkeelle. Tämä vuosi on jännä ja odotan jo innolla kesää ja tulevaa kilpailukautta. Toisaalta kesän isot ja tärkeät kisat tuovat myös omanlaisia paineita. Onneksi kevät on vielä aikaa treenata ja leireillä. Kesään mahtuu kahdet arvokisat. Euroopan mestaruuskisat ja huipennuksena siis Lontoon Paralympialaiset. Kauden ensimmäiset kisani käydään toukokuun alussa Lontoossa. Lontoon testi kisat käydään olympia stadionilla samaisessa paikassa kuin itse paralympialaiset. On hienoa päästä paikan päälle testaaman rataa ja katsomaan millaista siellä on ennen elokuun lopun paralympialaisia. Tammikuun puolessa välissä Pajulahdessa käydyt halli SM-kisat menivät hienosti. Matkana oli ainoastaan 60m. Aikaa kellotettiin matkalle 11,73, joka oli uusi ennätykseni. Talven treenit olivat siis onnistuneet ihan hyvin. Muutaman viikon päästä starttaa tämän vuoden ensimmäinen nuorten paralympia leiri Pajulahdessa. T: Amanda
2011-11-09 08:53:16
Treeniä
Syksy uudessa asuinpaikassa Helsingissä on mennyt hyvin. Treenaamiseen tuli kuukauden tauko, mutta harjoittelu alkoi taas sopivasti kelaustiimin leirillä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Leirimme oli Espoossa Esport areenalla, jossa muutenkin treenaan nykyään. Ihan kaikki kelaajat eivät leirille päässeet. Oli taas ihana päästä kelaamaan pitkän tauon jälkeen. Kunto oli tietenkin vähän päässyyt heikentymään joten piti aloittaa taas ihan alusta kevyemmillä harjoituksilla. Kelaustekniikkakin oli pienen hetken vähän hukassa, mutta löytyi kuitenkin taas nopeasti. Uusi kelaustuolini kulkee myös erittäin hyvin. Nyt meillä oli myös monenlaisia kelauskehiä joita vaihdeltiin ja vertailtiin mikä toimii parhaiten. Toiset voivat olla liian isoja niin ettei käsi yletä tarpeeksi alas ja toiset taas liian pieniä eli tällöin myös raskaampia. Seuraava leiri on nuorten paralympialeiri Pajulahdessa jonne olisi tarkoitus mennä treenaamaan ja tapaamaan muita urheilijoita.T: Amanda
2011-08-24 08:30:03
Sveitsissä jälleen
Sveitsin Notwillen uunituoreella kentällä käytiin erinomaiset kisat 13.8. Odotimme innolla kentän näkemistä ja sen testaamista, koska se on tehty mahdollisimman kovaksi eli nopeaksi kelata. Hyvä se oli, ei voi muuta sanoa, mutta luulin sen olevan parempi suuren hehkutuksen takia. Suomalaisista oli mukana neljä kelaajaa. Sää helli meitä ja kisaolosuhteet olivat hyvät. Uusi kelaustuolini ei matkaan ehtinyt, mutta vanhakin tuoli kulki hyvin. Ensimmäisenä oli luvassa 100m, jota odotin taas melkeinpä eniten. Huonosta lähdöstä huolimatta aikani oli 17.33 ja sijoituin sillä toiseksi. Meno vain kasvoi ja 400m tein taas uuden ennätykseni 63.59. Viimeinen matkani 200m oli myös erittäin onnistunut 31.81. Erittäin onnistuneet kisat siis osaltani ja hieno lopetus tälle kisakaudelle. Syyskuun alussa Seinäjoella olevat SM-kisat jäävät minulta tänä vuonna väliin. Uutta kelaustuoli odotellessa. Nyt myös kova treeni alkaa kun pääsin Helsinkiin Mäkelänrinteen urheilulukioon ja harjoituspaikat ovat mahtavat.
2011-08-12 09:42:03
Turussa Kalevan kisoissa
Kisat kisattiin viikonloppuna Paavo Nurmen stadionilla. Ensimmäiset isot kisat Suomessa, paljon yleisöä ja hyvä fiilis. Suoritukset eivät kuitenkaan mieltä kovasti lämmitä. Lauantain 100 metrillä eivät olosuhteet osuneet kohdalleen. Kelasin ajan 18.61, mutta ei mennyt muillakaan satanen kovin hyvin. Sunnuntain 200m lähdin silti iloisin mielin ja sadekkin väistyi sopivasti tieltämme. Matka lähti todella hyvin käyntiin, mutta suoralle tullessani ei kelaustuoli mennytkään suoraan. Jouduin ohjaamaan koko suoran tuolia, joka tottakai häiritsi suunnattomasti. Ennen starttia olin säätänyt kaarreohjauksen oikein ja samalla olinkin säätänyt myös vahingossa suoran ohjausta. Kyllä harmitti, mutta aina sitä oppii jotain uutta ja ensi kerralla olen huolellisempi. Tulevana viikonloppuna kisat ovat Notwillissä, Sveitsissä, jonne lähtee neljä kelaajaa Suomesta. Siellä toivottavasti mennään taas lujaa!
2011-08-04 08:47:50
Stoke Mandeville
Viikko Englannin Stoke Mandevillessä sujui hyvin. Leiri ja kisat saatiin päätökseen ja nyt Suomessa taas turvallisesti. Heti toisena päivänä Englannin maalla suuntasin uuden kelaustuolin hankintaan. Vanhasta tuolista otettiin mallia ja mittoja. Uusi tuoli tuli kisoihin viikonloppuna testaukseen ja se kulki kuin unelma. Kovaa pääsi! Nyt vain odotellaan, että muutamat muutokset ja viimeistelyt saadaan tehtaalla kuntoon ja se lähetettäisiin Suomeen. Alkuviikko meni kisaan valmistavien treenien merkeissä ja harjoitukset lupailivat ihan hyvää, jos vain sääolosuhteet sattuisivat kohdalleen. Tuuli ei ihan kohdallaan ollut kisapäivinä, mutta ei se ainakaan 100 metrillä menoa haitannut. Voitto kotiin ja aika oli 17.31. Hyvä kelaus. Seuraavana vuorossa oli 1500m, joka päättyi 300m jälkeen pikku kolarointiin. Onneksi ei tullut kuin pieniä naarmuja ja vähän ranne tuntuu kun kaaduin sen päälle. Harmitti kyllä paljon ja pelästyinkin, mutta nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaanpi. Voimat jäivät siis 400 metrille aikana 63.72, ja alitin samalla Lontoon B-rajan. Seuraava päivä starttasi 200 metrillä, jossa oli kova vastatuuli ja aika oli myös sen mukainen. Viimeisenä 800m joka ei ehkä ihan putkeen mennyt, mutta tein kuitenkin uuden oman ennätykseni 2.11,57. Englannin matkasta jäi hyvä fillis ja 6-7.8 ollaan Turussa Kalevan kisoissa.
2011-07-18 11:18:01
Karnevaalit!
Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu takana ja kisat Jämsänkoskella suoritettu mallikkaasti. Sunnuntai aamuna nokka oli kohti Jämsänkosken pikajuoksu karnevaaleja äidin ja kaverin kanssa. Ilma oli ihan lämmin, mutta pilvinen. Sadekin pääsi yllättämään illalla, mutta se ei menoa haitannut. Karnevaaleilla on perinteisesti tehty kovia aikoja, joten paineitakin oli varsinkin 100 metrillä, koska treenit ovat näyttäneet hyviltä. Olosuhteet lupailivat hyvää ennen 100m starttia. Maaliin tullessani ei ollut mitään hajua miten oli mennyt. Sen tiesin ettei lähtö ollut mikään paras. Aikani oli 17,26. En voinut uskoa sitä todeksi, koska edellinen ennätykseni oli 18,00. Treeneissä on mennyt kyllä hyvin, mutta en ihan tälläistä tulosta odottanut. Tekniikkakin alkaa olla jo hyvässä mallissa. Hyvin menee, mutta menköön. Loppumatkat 200m ja 400m eivät olleet huippu suorituksia, mutta märkä kenttä ja kova vastatuuli takasuoralla saattoi vaikuttaa asiaan hieman. Huippu 100m lämmitti kuitenkin mieltä niin paljon, ettei tuo haitannut ollenkaan. Oli myös mukava päästä kelaamaan ”normi kisoihin”. Siellä oli yleisö ja muutenkin paljon ihmisiä. Tunnelma oli siis hyvä.
2011-07-07 09:42:55
Nuorten Paralympialeiri
Kesäkuun viimeiset päivät kuluvat täällä Pajulahdessa Nuorten Paralympialeirillä. Tämän vuoden ensimmäisellä nuorten paraleirillä oli vähän vajaa osaan otto, sillä yli puolet urheilijoista oli kisa reissuilla. Kaiken kaikkiaan ryhmässä on 18 potentiaalista nuorta urheilijaa monesta eri lajista. Kisaan valmistava leiriviikko alkoi mukavasti lämpimässä säässä. Viikon treeniohjelmassa oli pikamatkojen hiomista. Treenit kulkivat alkupäivinä erittäin hyvin. 100M matkalla tein parhaimman suorituksen ikinä. Ei muutkaan matkat huonoja ollut ja lähdötkin kulki hyvin. Vielä kun saisi saman menon kisoihin, niin se olisi upeaa. Viikonloppuna on siis pikajuoksu karnevaalit Jämsänkoskella, joissa on perinteisesti tehty kovia aikoja. Innolla odotellen kisaa ja nyt onkin loppu leiristä aika palauttaville harjoituksille, sillä väsymys alkaa jo painaa. Mukaan mahtui myös muiden leiriläisten kanssa oleilua, melontaa, saunomista ja uintia. Pienestä porukasta huolimatta mukavaa oli.
2011-06-27 11:17:28
Vauhtia Sveitsissä!
Olen 16-vuotias Huittislainen pyörätuolikelaaja. Olen harrastanut ja kilpaillut reilu 4 vuotta. VMP:n yhteistyö on päässyt käyntiin ja olen erittäin iloinen tästä. Ensimmäiset kansainväilset kisat olivat keväällä. Kansainvälisen Pyörätuoliurheiluliiton IWAS:n nuorten maailmankisat Arabiemiirikuntien Dubaissa, joista mukana tuli 3 hopeaa 100m 18.30s, joka oli täsmälleen Lontoon paralympialaisten a-raja. 200m 33.48 ja 400m 69.27. Touko-kesäkuun vaihteessa suuntasin Sveitsiin. Luvassa oli kisat Prattelnissa ja Muttenzissa. Pratteln oli ensimmäisen kisapaikka. Kisat menivät kokonaisuudessaan loistavasti ja fiilis itsellä tosi hyvä. Oli lähes ihmeellistä miten paljon kelaajia lämmitteli radalla ja että minä olin myös joukossa. Ekana kisapäivänä oli 100m 18.00 ja 400m 65.37. Toisena päivänä olikin vuorossa kolme matkaa 200m huippu ajalla 31.49 ja uudet maksimi vauhdit 27km/h. Kelaus oli rentoa ja kaikki palaset oli paikallaan siinä matkassa. Kelasin myös 800m 2:14.97. Kelasin tämän matkan ensimmäistä kertaa kisoissa. Matka oli ihan hyvä ja siitä jäi hyvä fiilis, ottaen huomioon etten ole treenannut tätä matkaa ollenkaan. Myös 1500m oli minulle ihan uusi matka, joka vaati jo aikamoisen puristuksen pysyä toisten peesissä. Selvisin matkasta ajalla 4:08.50. Eka kisa oli siis huippu ja tein kaikilla matkoilla uudet ennätykset. Muttenzin kisaan lähdin siis erittäin hyvällä fiiliksellä myös. Kisat alkoivat 100m, jossa oli pieniä ongelmia suoraa menemisen kanssa. Aika ei silti ollut mikään huono 18.16. Seuraavana vuorossa oli 400m 64.70 ja 800m 2:12.14. Molemmat uusia ennätyksiäni. Näiden matkojen jälkeen olin jo ihan väsynyt ja tiukka aikataulu painoivat jo. Silti jäljellä oli vielä 200m, enkä oikein tiennyt millä voimilla sen saisin kelattua. Jostain se kuitenkin tuli ja ajalla 33.46. Tästäkin kisaspäivästä jäi hyvä fiilis, onnistuneet kisat ja ennenkaikkea hieno uusi kokemus. Eilen olisi ollut Tampereen Eliittikisat, jotka jäivät minun osaltani väliin sairastelun takia. Olin odottanut kisoja paljon ja harmittaa paljon. Uusia kisoja odotellessa! Terveisin Amanda